KYMPINKUVA.FI

Tahto tarjota edullisia passikuvia syntyi pohtiessamme, miten voisimme hyödyntää laadukasta kamerakalustoa ja asiantuntevaa henkilökuntaa silloinkin, kun emme ole muualla kuvaamassa valokuva- tai videotuotantoja. Useat passikuvayritykset sijaitsevat keskeisillä paikoilla, jolloin vuokra voi olla useita tuhansia kuukaudessa tai halpa hinta kompensoidaan yrityksen muiden tuotteiden lisämyynnillä.

Emme tarjoa glamouria ja überpäheää liikettä, vaan aivan tavallisessa toimistohotellissa sijaitsevat tilat jonne olemme rakentaneet mahdollisuuden laadukkaiden passikuvien ottamiseen. Näin voimme pitää hinnan aidosti edullisena ja sinä asiakkaana voit olla mahdollisesti iloisempi tukiessasi nuoria suomalaisia yrittäjiä suurten monikansallisten kiinteistösijoitusyhtiöiden sijaan.

Palvelun tarjoajana toimii Reindeer Productions Oy. Meillä on toimintamme alusta lähtien ollut tavoitteena tarjota digitoimistopalveluita aloitteleville yrittäjille ja heille, joilla ei ole laittaa markkinointiin, viestintään ja mainontaan ylettömiä summia kuukaudessa. Mielestämme laadukkaat digitoimistopalvelut kuuluvat kuitenkin kaikille, nyt vuorossa on passikuvat! Me toimimme rakkaudesta tekemäämme työhön.

Tuotamme Sinulle laadukkaat sähköiset passikuvat suoraan Poliisin lupapalvelimelle toimitettuna 10€ hintaan.

AJANVARAUS ja LISÄTIETOA

VAIN AJANVARAUKSELLA!

Kuvaaja ei välttämättä ole muulloin paikalla.

Hyvä tietää:

  • Otamme kuvia tällä hetkellä vain yli 5-vuotiaista
  • Samalle seurueelle riittää vain yksi aika. Laita lisätietoja-kenttään muiden saapuvien tiedot.

Tee varaus passikuvaa varten

Milloin haluaisit tulla? Tällä hetkellä otamme kuvia vain yli 5-vuotiaista. Samalle seurueelle riittää vain yksi aika. Laita lisätietoja-kenttään muiden saapuvien tiedot

Kympinkuva.fi tarjoaa sähköisen passikuvan lähetettynä suoraan Poliisin lupapalveluun vain 10€ hintaan.

Sijaitsemme mainostoimisto Reindeer Productions Oy:n tiloissa, 100m päässä Malmin asemasta ja Prismasta, poliisilaitoksen vieressä. Pihasta löydät vieraspaikkoja.

Autamme mielellämme kaikissa mahdollisesti heräävissä kysymyksissä ja pohdinnoissa sekä haluamasi ajan valinnassa oikean alakulman chat-ikkunan kautta tai info@kympinkuva.fi.

 

Kympinkuva.fi

Viljatie 4 C 23

Sähköinen passikuva on voimassa 6kk kuvaushetkestä.
Se kelpaa seuraaviin hakemuksiin:
Passi, henkilökortti (pois lukien väliaikainen henkilökortti), järjestyksenvalvojakortti, vartijakortti, väliaikainen vartijakortti, turvasuojaajakortti, aseenkäsittelylupa, ulkomaalaisasiat (oleskelulupa, oleskelulupakortin uusiminen, EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti, muukalaispassi, pakolaisen matkustusasiakirja).

Passikuva Helsinki, edullinen passikuva, oulunkylä malmi tammisto pukinmäki tapanila puistola tapaninvainio pakila maunula kannelmäki pihlajamäki viikki passikuvat poliisille sähköinen digitaalinen kympillä halpa hinta, passikuva malmi, passikuvat malmi, passikuva oulunkylä, passikuvat oulunkylä

Kympinkuva.fi /
Reindeer Productions

Viljatie 4 C 23
00700 Helsinki

info@kympinkuva.fi
045 171 7791